Pihkalla on tapana pötkötellä rahilla kasvattajalta saamamme viltti suussaan, ja usein nukahtaakin tähän asentoon. Alex totesi, että rätistä liukenee lapsuutta :,)

Pihka on osoittanut, että osaa olla ihan kamala, mutta myös kamalan ihana. Asunnossa on jos mikäkin saanut kyytiä penskan yksin ollessa – rahin jalat, Alexin kuulokkeet…Pihka oli parina päivänä aivan hirvittävä myös lenkkeillessä. Matka koirapuistoon (runsas kilometri) kesti eräänä päivänä tunnin, koska pinserineidillä oli niin kiire, että meinasi unohtua se riippakivi siellä hihnan toisessa päässä kokonaan… Kaikesta otettiin vähän lisää kierroksia. Koirapuistoon päästessä oli isojen puolella pari puolivuotiasta pikkukoiraa, joita Pihka ensin koitti leikittää, ja kun kävi ilmeiseksi, ettei pieniä kiinnostanut leikkiä rajusti temuavan pinserin kanssa, oli asenne pian enemmänkin “ai rupeetsämulle, häh!“. Ei liene yllättävää, että poistuimme puistosta melko pian saapumisemme jälkeen.

No, rehellisyyden nimissä oli syyttävä sormi pian pakko osoittaa ihan omaan napaan. Olin tällä hirveyksien viikolla kohtuullisen väsynyt itse työkiireiden ja muun säätämisen vuoksi, ja vaikka ulkoilut hoidettiin tunnollisesti ja tuli siinä samalla harjoiteltua vähän seuraamistakin, jäi pennun kallossa killuvan herneen aktivoiminen muuten vähemmälle. Yhdessä illassa opeteltiin peruuttamaan (rekan peruutusääntä imitoivaan piippaukseen), ja seuraavana päivänä oli hihnan päässä jo huomattavasti enemmän minua (ja namipussia) huomioiva nuori koiraneiti. Juu, voisihan sitä jotain mielekkäämpääkin koiralle opettaa, mutta temppujen opettaminen on hauskaa, siinä ei ole paineita “oikein” tekemisestä ja Pihka pääsee pähkäilemään. Sen jälkeen ollaan ko. käskyä treenattu lisää ja alettu harjoitella uutta temppua, kurkkaamista (koira tulee seisomaan jalkojeni väliin ja tapittaa silmiin käskystä), ja ainakin toistaiseksi pennun elämänilo on ollut silminnähtävää, mutta aisoissa pysyvää.

Hiljalleen pennusta alkaa kuitenkin tulla esiin niitä ison tytön elkeitä. Juoksuja odotellaan edelleen, ja vuodenvaihteessa niin vahvoilta vaikuttaneet merkit ovat huvenneet olemattomiin – siitäkin huolimatta muita muutoksia on ilmassa. Pihkan vahtivietti on herännyt aivan uudella tavalla viime aikoina, ja poikkeuksellisista äänistä ilmoitetaan kovaäänisesti varsinkin, jos olemme vetäytyneet jo nukkumaan alkovin puolelle portin taakse. Vanhempieni luona Pihka nostaa metelin vielä helpommin – maalla vallitsevan hiljaisuuden rikkoutuminen pannaan merkille alta aikayksikön. Isäni, jota Pihka varauksetta rakastaa, saa kiroiluryöpyn niskaansa tullessaan sisään pilkkihaalareissa, eikä halauksiin ja pussailuihin päästä ennen kuin kalanhajuiset tamineet on kiskottu päältä ja asianmukaiset lepyttelyseremoniat suoritettu.

Koirapuistossa Pihka on oppinut sanomaan poikain yli-innokkaille lähestymisyrityksille ei. Melkoisen yllätyksen Pihka järjesti minulle tällä viikolla puistoillessa – marssittuamme hetken porttia kohti ja portilta pois penskan käyttäytyessä kuin ei olisi ikinä ennen koiria nähnyt, pääsi Pihka viimein puistoon kolmen isomman koiran kanssa – kaikkien kanssa on touhuttu aiemminkin hyvässä hengessä, vanhempi narttu on pitänyt penskalle kuria. Tällä kertaa Pihka oli kuitenkin selkeästi sitä mieltä, ettei hänelle tarvitse kenenkään tulla avautumaan, ja äiskän hämmästys olikin suuri, kun Pihka pisti hampaat irvessä isommalleen vastaan (joskin selällään pötkötellen). Tapahtuneen jälkeen kumpikaan ei suhtautunut toiseen yhtään eri tavalla, ja Pihka jatkoi onnessaan temuamista – pääosinhan Pihka tulee hyvin toimeen muiden kanssa, jollei väsyessä näpsiväksi muuttuvaa leikkimistä ja ajottaista jännäilyä lasketa. Ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi, etteikö Pihkasta olisi kasvamassa melko tiukka täti…

Pihka täytti muuten 16.1. seitsemän kuukautta, ja ekaa mätsäriä odotellaan – harjoitusmielessä on eka näyttelyhihnakin ostettu. Saa nähdä mitä siitä tulee – Pihkan seisominen ei vieläkään ole kovin ryhdikästä, ja muksulla on tapana innostua, öö, melko lailla kaikesta. En käsitä, miten saadaan juostua ringissä muiden pentujen kanssa niin, ettei Pihka kiskoisi vuoronperään eteen ja taakse. Täytynee testailla, mitä ylikivaa löytyisi mukaan – pakastimessa olisi kivipiiraa, ja leluistahan Pihka toki innostuu, mutta innostuuko liikaa.. Pitänee vielä harjoitella.